Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry:n puheenjohtaja
Kirjaston kautta avautuu koko maailma. Nojatuolimatkoja on ihana tehdä kirja kädessä, tarinoihin uppoutuen. Opiskeluista en olisi selvinnyt ilman kirjastojen kautta saatuja tenttikirjoja.
En millään pystyisi ostamaan niitä kaikkia kirjoja, joita olen kirjastosta lainannut ja tulen lainaamaan. Tutuiksi lainattaviksi ovat tulleet myös lehdet, videot, äänikirjat, musiikki ja urheiluvälineet. Käyn kirjastossa parin viikon välein.
Kirjasto on koko Suomen sivistyksen perusta. Ilmaisilla kirjastopalveluilla on tarjottu yhtäläiset mahdollisuudet kaikille suomalaisille. Esim. satukirjat, opiskeluihin tarvittavat kirjat tai harrastus- ja ammattilehdet ovat helposti lainattavissa kirjaston kautta. Kaikilla ei ole kotona tietokonetta ja nettiyhteyttä, mutta kirjastoissa nekin ovat saatavilla.
Nykyinen malli on hyvä. Kirjastoissa on hyvä palvelu ja osaava henkilökunta. Kirjastoista on kasvanut koko kansan olohuoneita. Satutunnit, iltapäiväkerhot, lukupiirit, harrastusvälinelainaus, taidenäyttelyt ja kahvila täydentävät loistavasti perinteistä lainauspalvelua. Kirjastoihin tarvitaan edelleen ihmisiä töihin. Toivoisin kirjastoihin sunnuntaiaukioloa. Silloin ihmisillä ja etenkin lapsiperheillä on aikaa käydä kirjastossa kaikessa rauhassa.