Juha Itkonen

Kirjailija

Mitä kirjasto sinulle merkitsee?

Paljon ja pelkästään hyvää. Kirjasto on minulle rauhoittumisen paikka, jonkinlainen turvasatama meluisassa maailmassa. Työtilakin, työhuoneen yksinäisyyteen kyllästyessäni kirjoitan usein vaihtelevissa kirjastoissa. Tapanani on hakeutua kirjastoihin myös ulkomailla. Vaikka kulttuurit ovat erilaisia, kirjastoissa on aina jotain samaa.

Mitä hyötyä kirjastosta on yhteiskunnalle?

Laaja kirjastoverkko on sivistyneen ja hyvinvoivan yhteiskunnan tunnusmerkki ja sen valoisan tulevaisuuden tae. En voi kuin ihailla suomalaisen kirjastojärjestelmän toimivuutta, sekä lukijana että kirjailijana. Arkisemmalla tasolla kirjasto on myös kohtaamispaikka kaupunkien ja kaupunginosien ihmisille. Ne luovat yhteisöllisyyden tuntua yksilökeskeiseen maisemaan.

Miten turvaamme kirjastojen tulevaisuuden?

Riittävällä rahoituksella sekä käyttämällä itse kirjastoja yhtä aktiivisesti kuin ennenkin. Ihmisten ajankäytöstä käydään yhä kovempaa kilpailua, siksi uudet sukupolvetkin olisi tietoisesti ohjattava kirjaston ihmeiden äärellä. Näin olen yrittänyt toimia omien poikieni kanssa.

Lähettiläät